Lasien takaa tuijottelia

Odottelin ystäväänii, joka oli hetken päästä pääsemästä pois tarjoilijan töistä ravintolasta. Ravintola on akvaariomainen, jossa ihmiset istuvat pöydissään ikkunan vieressä. Odottelin ikkunoiden edessä, vilkaisin sisään ja näin ystäväni siellä, vilkuttelin ja hymyilin sinne päin kunnes ymmärssin, ettei ystäväni voi mitenkään nähdä minua kun ulkona on pimeää ja sisällä valoisaa. Sen sijaan pöydissä istuvat ihmiset varmasti näkivät minut. Häpeissäni kävelin ripeästi nurkan taakse ja mietin kuinka he mahtoivat ihmetellä puuhiani.

Sitten joku kuvahan tähän tekstiinkin olis hauska laittaa. Mielenkiintoista millä hakusanoilla etsiä googlesta kuvia; ikkunan takaa, tirkistelijä.. hmm. jännittävää. Joten tässä ei nyt ole muutakuin mielikuvia. 

Laiskuus

Mikä siinä on, kun ei tarvi mennä mihinkään eikä tehdä mitään, niin sitten ei tee mitään eikä mene mihinkään?

Periaatteessahan tässä olis kaiken näköstä täkemistä ja jotain olen jopa tehnyt. Avoimessa opiskelua, pääsykokeisiin lukemista ja työnhakua. Mutta ennen kuin saa mitään aikaiseksi, joutuu kyllä tosissaan repimään niskanahasta kiinni. No, jos se kesä sitten innostais.

Mitä ulkona oikein tapahtuu? Sunnuntai.

Tosi himmeetä,

aurinko paistaa pilvien lomasta ja maassa on osittain jopa vihreää nurmea. Lunta ei missään, paitsi.. ! kuljin asuinpaikkakuntani urheilualueen läpi. Ensimmäiset urheilijat jotka nään, ovat kilpahiihtäjiä. Hiihtäjät hiihtävät väkisin ylläpidetyn lumen päällä ja rataa ympäröi nurtsi! Lumi on sohjoista. Onks se nyt muka oikeesti hauskaa? Toisella puolella nään ensimmäiseksi katsomon täynnä ihmisiä ja, että jonkun pelitilanne on 1-3; jääpalloa! Jään päällä lilluu muutama sentti vettä. No, näköjään siellä kykenee vielä luistelemaan. Eiköhän tässäkin ole kuitenkin kyse tekojäästä jos vertaan muita kaupungin luistelupaikkoja; toisinsanoen hiekkakenttiä, joilla on muutama lätäkkö jäljellä. Matka jatkuu ja seuraavat urheilijat ovat yllättäen jalkapalloilijoita!! Ulkokentällä vihreällä tekonurmella ohuissa pitkähihaisissa vaatteissa. Olen erittäin hämmentynyt. Samaan aikaan harrastetaan sekä talvi- että kesä urheilua. Olin huvittunut.

Mahtavaa, että ihmiset harrastelee kaikkea ja tekee asioita myös sunnuntaisin. Tämä oli siis todellakin minulle uutta, sillä minulle sunnuntai on tähän mennessä ollut pelkkä kirosana!

Työttömien määrä maailmassa ylitti 200 miljoonan rajan

           Työttömyys;  harmaata ja tylsää.

 

Ei hyvältä vaikuta; edelleen työttömien määrä kasvaa ja avoimien työpaikkojen määrä vähenee.

https://www.tem.fi/tyo/tiedotteet_tyo?89506_m=113264

http://www.hs.fi/ulkomaat/Ty%C3%B6tt%C3%B6mien+m%C3%A4%C3%A4r%C3%A4+maailmassa+ylitti+200+miljoonan+rajan/a1390194528354

YOLO Flip. Have you lost your mind?

YOLO: You only live once.

Iouri Podladtchikov lands first ever cab double cork 1440 (YOLO Flip) in the Men's Snowboard SuperPipe Final.

First helmet then board!! Expressly YOU LIVE ONCE! -he thought.

Haaveita ja päämääriä?

Tulevaisuuden suunnitelmat. 

Nyt olen työtön. Viimeisenä päivänä töissä moni kysyi millaisia tulevaisuuden suunnitelmia minulla on, ja mitä aion nyt tehdä. Tietenkin selitin kaikki niinkuin olin suunnitellutkin; hakea töitä, opiskella ja harrastella. Yksi harjoittelussa ollut tyttö kysyi "mihin haluaisit töihin?". Kysymys pysäytti minut miettimään. Niin, tosiaan, mihin haluaisin. Huonon työllisyystilanteen takia, en ollut edes uskaltanu haaveilla, mihin haluan töihin. Eteenpäin olen mennyt ajatuksella "kaikki käy, kunhan työtunteja on tarpeeksi ja kohtuullinen palkka". 

Kysymys sai minut miettimään laajemminkin haaveita, miksi olen menettänyt tulevaisuuden suunnitelmien haaveilun. En nyt tarkoita mitään päivämäärällisiä haaveita. Tai muutenkaan mitään sen suurempaa. Miten olisi vain jotain, joka saisi pitämään enemmän elämästä kiinni. 

Uppouduin haaveilemaan oikein kunnolla ja siitä tulikin äärettömän hyvä mieli. Toivon jatkossa, että muistan haaveilla niin pienistä kuin suuristakin asioista; toteuttaa niitä parhaani mukaan ja ilman stressiä! Sellaisia harrastuksia ja haaveita ei ole miellekästä jatkaa tai toteuttaa, jotka aiheuttavat stressiä. Asioiden joiden on alunperin tarkoitus olla miellekkeitä ja viihteellisiä, täytyy niiden myös pysyä sellaisina!

Jaksan vieläkin hehkuttaa Coca Cola:n "Reasons To Believe" -mainosta. Se vaan saa minut hyvälle mielelle! Elämän tulee olla mielekestä ja huonoista päivistä selviäminen yhtä juhlaa!! Tällä mielellä eteenpäin, kohti uusia haaveita!

Alkoholivaras kaupassa

Myönnetään olen usasti käynyt lähikaupassamme, vaikka uhkasinkin, etten menisi sinne enää. Kannatti todella mennä sinne tänään, sillä sain seurata alkoholivarkaan toimia sivusta.

Kassalle menossa ihmettelin lyhen, mustasilmäisen miehen toimia, jolla oli poskessa lähes korvasta suuhun asti ulottuva viiltohaava. Viiltohaava tosin oli jo lähes parantunut, sillä siinä ei ollut kuin mahdollisesti perhoslaastari. Mies käveli perässäni yksi Karjalan 0,33 l tölkki ja huuti kassatädille "mitä, eiks teitä oo ku yks muija täällä". Huomaan samanaikaisesti yhden vapaan kassan sivummalla ja ryntään sinne nopeasti. Harmikseni myös tämä mies huomaa pikaisen lähtöni ja tulee perässäni kohti vapaata kassaa. Mies oli kovin kiireisen oloinen ja haisi vahvasti alkoholille. Hän tunkeutui aivan lähelläni ja minun oli vaikea saada otettua muovikassi luikuhihanelle. Aloin hermostua ja jos olisin maksanut kolikoilla, olisin taatusti tiputtanut ne kaikki lattialle. Heti kun olin maksanut, pitkä, isompikokoinen mies normaaleissa vaatteissa tuli kyseisen miehen luokse ja käski häntä purkamaan lätkäkassinsa sisällön liukuhihanelle. Mies ei suostunut siihen heti, oli hiljaa ja tarjosi pullokuittia maksuksi Karjala tölkistään. Seurasin tilannetta paheksuvin katsein. Jonossa olleet toimivat samoin. Isompikokoinen mies käski häntä uudestaan tyhjentämään laukun hihnalle jolloin tämä ko. mies sanoi "joo-o, kyllä mä ne maksan"; nosti laukun hihnalle avasi vetoketjun ja lappasi neljä 6x0,33l Olvi Mojito Lonkero pakkauksia. Olin ihmetyksen vallassa, enkä ollut uskoa silmiäni. Toisaalta paheksuin, toisaalta teki mieli alkaa nauramaan. Hinnaksi jäi 45,15 €. Mies toisti ääneen hintaa. Olin tässä vaiheessa kuitenkin jo pakannut ostokseni ja poistuin kaupasta. En millään kehdannut jäädä katsomaan, sitä maksoiko mies ostoksensa.

Näin jälkeenpäin mietin, että joiko tämä mies tosissaan itse Mojitoja vai olikohan hän ala-ikäisille alkoholinhakija? Saiko hän alkoholeihin rahaa ja sen lisäksi hakupalkkioita? Kivasti olisi jäänyt rahaa omiin alkoholeihin, jos olisi saanut Mojitot pöllittyä.

Luultavasti tämä mies joka pysäytti varkaan oli nähnyt hänet alkoholihyllyllä pakkaamassa kassiin lonkerot. Hienoa, näin siis tänään oikean arjensankarin!

Pidä huoli vain omista asioista, niin pärjäät elämässä!

Tammikuu lähenee loppuaan. Aurinko tuntuu jo lämmittävän, vai tuntuuko?

Tammikuu näyttäisi lähenevän loppuaan ja monet väittävät tuntevansa auringon lämmön jo takin läpi. Itse en ole tällaista vielä havainnut. Siedin jonkun aikaa kylmyyttä ja poljin pyörällä töihin vielä -20 asteen pakkasessa. Pyörän vaihteet eivät toimineet, ulkoilmassa saattoi jäätyä, sisällä hikoilla ja kaiken lisäksi sain osakseni pahaa ihon kuivumista. Viimeinen niitti kylmässä polkemiseen oli pitkään vaivannen polven yllättävä kipeytyminen. Päätin, että nyt riittää ja tuhlaan rahaani bussikorttiin. Bussilla kulkeminen on rääkin jälkeen tuntunut erittäin miellyttävälle, eikä ollenkaan rahan tuhlaamiselle. Ulkoiluni on siis vähentynyt minimiin; bussipysäkiltä määränpäähän ja toisinpäin, matkoihin.

Ulkoilen sitten taas kun auringon voi oikeasti sanoa tuntevan takin läpi iholla. Helmikkuta kohti ollaan kovasti menossa ja toivon pian pakkastenkin hellittävän. Sitten kykenen taas valokuvaamaan ulkona, mukavuudenhaluni mukaisissa sääolosuhteissa. Valokuvaus on jäänyt selvästi taas vähemmällä näin kovilla pakkasilla. Odottelen sitä, että tarkkailun ja kirjallisien havaintojeni lisäksi pääsen taas valokuvaamaan kaduilla ja näyttämään myös kuvien avulla havaintojani.

Kevät, tule jo!

Ruokajäte

Luppoaikaa? Tylsistyttää, eikä jaksa vain istuskella tyhjänpanttina. Ratkaisu:

Päätin reipastua ja siivosin ruokakaappimme. Yllättäen sain heitettyä sieltä muovikassillisen ruokajätettä roskiin. Kaikista mielenkiintoisinta tässä on se, että viime viikolla ostamani makaronit olivat menneet vanhaksi 3.1.2014!! En ollut uskoa silmiäni! Pohdin vain, että mahtoiko viime viikkoinen mahakipuni johtua juuri kyseisten makaronien syömisestä? Mielenkiinnolla jatkoin siivousta eteenpäin ja päätin katsoa tarkasti myös uusien tuotteiden päiväykset. Yllätykset jatkuivat, kun toissa viikolla ostamani Pirkka pikapuuro pakkaus, oli mennyt viime viikolla vanhaksi, ja en ollut kyseistä pakettia ehtinyt edes avaamaan (onneksi)! Roskiin meni myös muun muassa hillosokeri, soijarouhe, tonnikalapurkki, neljän viljan puurohiutaleita, kookosmaito jne.

Huomioiden, että tämä ruokajäte koostui ainoastaan kuivaruokakaapista löytyneisiin jätteisiin. Kuinka paljon tuleekin viikoittain heitettyä jääkaapista roskiin vanhoiksi menneitä tuotteita? 

Johtopäätökset: 

Tästä lähtien en käy enää lähi kauppasamme K-marketissa, jossa myydään näköjään vanhaksi mennyttä kuivaruokaa ja ostan ainoastaan tuotteita, joita aion lähitulevaisuudessa oikeasti myös syödä!

Tarkkailijan paradoksi

Löysin mielenkiintoisen aiheen tarkkailuun liittyen wikipediasta;

Tarkkailijan paradoksi:

Tarkkailijan paradoksi on sosiolingvistinen paradoksi, joka viittaa tarkkailijan aiheuttamaan muutokseen henkilön käytöksessä.

Yksi esimerkki tällaisesta tarkkailun aiheuttamasta muutoksesta ihmisissä on,

William Labov (kielitieteilijä, joka tunnetaan etenkinen sosiolingvistiikan alallla) määritteli paradoksin seuraavasti:

"Kielellisessä tutkimuksessa yhteiskunnan pitää selvittää kuinka ihmiset puhuvat, jos heitä ei tarkkailla systemaattisesti; tiedon voi tosin selvittää vain systemaattisen tarkkailun kautta."

Tämä tarkoittaa, että luonnolliseen puheeseen vaikuttaa itsessään tieto tarkkailijan paikallaolosta. Henkilön tietäessä, että hänen puhettansa käytetään tutkimuksessa, hänen puheestaan tulee luultavasti kaavamaisempaa. Toisaalta, jos tarkkailija ei olisi paikalla tai tästä ei olisi tietoa, henkilö käyttäisi normaalia puhetapaansa.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Tarkkailijan_paradoksi

Päteekö sama käyttäytymisen muutoksiin?

Bussikuskille juttelevat ihmiset

Bussikuskille juttelijat? Ketä he ovat? Ja miksi? Pitävätkö bussikuljettajat heistä? Onko heillä mielenkiintoista asiaa? Kuinka pitkän matkan he kulkevat? Ovatko bussikuskille juttelijat satunnaisia kulkijoita vai kulkevatko he päivittäin samaa reittiä samaan kellon aikaan? Juttelevatko he kaikille kuskeille vai vain joillekin tietyille, tutuiksi tulleille?

Hmm, entäs ne opettajille välitunnilla puhujat? Tai apteekkareille omia kuulumisia höpöttävät, vaikka respetijono on vaihtunut kaksinumeroiseksi?

Ovatko he: Itsekkäitä? Yksinäisiä? Onko heillä jotain sanottavaa? Tyytyväisiä? Vai mitä? Ja siis miksi? 

Onko se edes paheksuttavaa vai vain hauskaa? 

Emon? kanssa bussissa

Käytetäänkö vielä sanaa emo sellaisista ihmisistä joilla on hiukset silmillä ja jotka nykivät päätään saadakseen hiuksensa silmien edestä nähdäkseen?

Tänään laitoin 90-luvun hitit -soittolistan Spotify:sta soimaan kun lähdin kodistani kohti bussipysäkkiä. Hyppäsin bussiin ja istahdin tällaisen emon viereen. Minulla oli pipo ja pipon päällä luurit. Mahtoiko musiikki kuulua läpi? Bussimatkalla sattui soimaan Britney Spears:in Baby One More Time ja Backstreet Boyes:in I Want It That Way. Mahtoikohan emo hävetä minua? Taisi kuitenkin salaa tykätä!